Mikä sinua houkuttaa liikunta-alalla? Haluatko innostaa ihmisiä liikkumaan, koordinoida taustalla toimivaa toimintaa vai sukeltaa vielä syvemmälle alan kehittämiseen? Olemme luoneet SportEdussa kolme selkeää koulutuspolkua, jotka madaltavat kynnystä liikunta-alan osaamisen kehittämiseen. Näillä poluilla voit yhdistää joustavasti perustutkinnot, täydennyskoulutukset ja korkeakouluopinnot – juuri sinun tavoitteidesi mukaisesti.
Tutustu ja löydä oma tapasi kasvaa liikunta-alan ammattilaisena!
Liikuttajan polku: Innostajana ihmisten arjessa
Oletko sinä se ohjaaja, joka saa kaikki liikkeelle ja hymyn huulille? Liikuttajan polulla keskityt suoraan ohjaamiseen ja motivointiin – olipa kyse esimerkiksi ryhmien ohjaamisesta, valmennuksesta tai esteettömistä harrastuksista. Liikuttaja voi työskennellä esimerkiksi liikuntaneuvojana tai -ohjaajana, personal trainerina tai valmentaja, tai ihan liikunnanopettajana.
Liikuttajan koulutuspolku voisi edetä esimerkiksi seuraavanlaisesti:
- Perustaso: Aloittelevan ohjaajan koulutus tai jokin muu lyhyempi perehdytys liikunnan ohjaukseen. SportEdusta löydät jo tähän vaiheeseen sopivia perustason avoimia koulutuksia.
- Syvennys: Esimerkiksi Personal Trainerin koulutus. Ammattikoulussa voit suorittaa myös liikunnan tai valmennuksen ammattitutkinnon tai ammattikorkeakoulussa liikunnanohjaajan tutkinnon (AMK).
- Täydennys: Liikunnanohjaajille löytyy myös YAMK-tason koulutuksia tai voit opiskella liikuntapedagogiikan maisteriksi Jyväskylän yliopistossa (LitM). Suosittelemme kuitenkin myös pienempiä täydennyskoulutuksia, joita löydät SportEdusta.
Liikuttajan polku sopii sinulle, jos viihdyt vuorovaikutuksellisissa ja vaihtelevissa tilanteissa. Liikuttajan asiakasryhmät voivat olla kaiken ikäisiä ja tasoisia liikkujia, joten siinä ei varmasti tule ikinä tylsää!
Tässä esimerkkejä SportEdusta löytyvistä koulutuksista Liikuttajan polulla:

Mahdollistajan polku: Taustavoimana toiminnan kehittäjänä
Haluatko suunnitella, koordinoida ja mahdollistaa liikuntatoimintaa? Mahdollistajan polulla opit esimerkiksi johtamaan organisaatioita, kehittämään seuroja ja optimoimaan resursseja. Mahdollistaja voi työskennellä esimerkiksi liikuntapaikkojen hoitajana, urheiluseuratoimijana tai vaikkapa kunnan liikuntaviranhaltijana.
Mahdollistajan koulutuspolku voisi edetä esimerkiksi seuraavanlaisesti:
- Perustaso: Esimerkiksi moninaiset liikunnan aluejärjestöjen järjestämät koulutukset tai seurakehittäjäkoulutus. SportEdusta löydät jo tähän vaiheeseen sopivia perustason avoimia koulutuksia.
- Syvennys: Ammattikoulussa voit suorittaa liikuntapaikka-alan ammattitutkinnon tai ammattikorkeakoulussa esimerkiksi liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelman (AMK).
- Täydennys: Liikunta-alan kehittämiseen ja johtamiseen löytyy myös YAMK-tason koulutuksia tai voit opiskella liikunnan yhteiskuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistossa (LitM). Suosittelemme kuitenkin myös pienempiä täydennuskoulutuksia, joita löydät SportEdusta.
Mahdollistajan polku sopii sinulle, jos viihdyt koordinoivissa ja verkostoituvissa rooleissa. Mahdollistajana rakennat toimivia kokonaisuuksia – olipa kyse seurakehityksestä, resurssien optimoinnista tai monialaisesta yhteistyöstä kunnissa tai yrityksissä.
Tässä esimerkkejä SportEdusta löytyvistä koulutuksista Mahdollistajan polulla:

Asiantuntijan polku: Syväosaajaksi liikunta-alalle
Haluatko sukeltaa vielä syvemmälle liikunta-alan kehittämiseen ja tutkimukseen? Asiantuntijan polulla syvennät tietoa esimerkiksi liikuntateknologiassa, -biologiassa ja -psykologiassa. Asiantuntija voi työskennellä esimerkiksi tutkijana, kehittäjänä, erikoistuneena valmentajana tai konsulttina liikunta-alan organisaatioissa, korkeakouluissa tai yrityksissä.
Asiantuntijan koulutuspolku voisi edetä esimerkiksi seuraavanlaisesti:
- Perustaso: Esimerkiksi fysioterapeutin tai liikunnanohjaajan tutkinto (AMK) tai vastaava korkeakoulututkinto. SportEdusta löydät jo tähän vaiheeseen sopivia perustason avoimia koulutuksia.
- Syvennys: Ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK) tai liikuntatieteiden maisteri (LitM) Jyväskylän yliopistossa – erikoistu esimerkiksi liikuntabiologiaan tai terveyden edistämiseen. Voit myös suorittaa sinua kiinnostavia täydennyskoulutuksia vaikka teknologian tai ravitsemuksen koulutuksilla.
- Täydennys: SportEdusta löydät paljon koulutusmahdollisuuksia myös liikunta-alan asiantuntijoille. Sitten, jos intoa riittää, niin koulutuspolku voi jatkua jopa jatko-opintoihin ja liikuntatieteiden tohtoriksikin asti.
Asiantuntijan polku sopii sinulle, jos viihdyt analyyttisissa ja innovatiivisissa rooleissa. Asiantuntijana ratkot monimutkaisia haasteita – olipa kyse tutkimuksesta, teknologian soveltamisesta tai alan tulevaisuuden muovaamisesta. Tärkeää on muistaa, että asiantuntijakaan ei ole koskaan valmis, vaan aina voi täydentää osaamistaan!
Tässä esimerkkejä SportEdusta löytyvistä koulutuksista Asiantuntijan polulla:


