Kartoitamme liikunta-alan tulevaisuuden osaamistarpeita. Lue lisää ja vastaa kyselyyn su 16.6. mennessä!

Marko Tanskanen, digipedagogi

Asiantuntijan koulutuspolku liikuntatieteilijästä digipedagogiksi

Olen aina pitänyt koulunkäynnistä ja uuden oppimisesta. Myös terveyden ja fyysisen kunnon edistäminen on ollut minulle tärkeää nuoresta lähtien ja pidän teoreettisistakin aiheista. Näistä lähtökohdista koulutuspolkuni eteni luontevasti lukiosta Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteelliseen, mutta haarautui myös laajemminkin.

Varhaiset opinnot Liikuntatieteellisessä

Lukioaikaan olin hyvin kiinnostunut terveystiedosta ja matemaattisista aineista, niin akateeminen suuntautuminen selkiytyi ja päätavoitteekseni muodostui päästä opiskelemaan liikuntabiologiaa Jyväskylän yliopistoon. Hain ensimmäisellä kerralla kyllä moneen muuhunkin paikkaan, niin Liikuntatieteellisen ovet eivät avautuneet vielä ensimmäisellä kerralla. Armeija-aikana kuitenkin sain valmistauduttua hyvin valintakokeisiin ja sieltä pääsin suoraan opiskeluiden pariin.

Aloitin biomekaniikan pääaineopinnot Jyväskylän yliopiston Liikuntatieteellisessä tiedekunnassa syksyllä 2008. Perusopintoja kävin myös liikuntafysiologiasta sekä valmennus- ja testausopista. Minua kiinnosti valtavasti oikeastaan kaikki ihmisen toimintakykyyn ja valmentamiseen liittyvä, niin päädyin suorittamaan kandidaatin tutkielmat näistä kaikista kolmesta liikuntabiologian oppiaineesta. Kursseilla opiskeltiin esimerkiksi ihmisen anatomiaa, liikkumisen fysiologiaa, hermolihasjärjestelmän toimintaa, liikkeen syntymistä ja kontrollointia sekä urheiluvalmennuksen ja kuntotestauksen eri osa-alueita. Kiinnostavimpia oli käytännön demoharjoitukset, joissa päästiin käytännössä testaamaan eri menetelmiä.

Liikuntatieteellisten opintojeni aikaan suoritin myös tarkkuuslajien valmentajan koulutuksen Ampumaurheiluliiton (SAL) kautta, mikä syvensi osaamistani oman lajitaustani puolella. Opintojeni maisterivaiheessa kiinnostukseni laajeni myös kauppa- ja tietojärjestelmätieteiden puolelle, joten suoritin niistäkin perusopinnot – on hienoa, että yliopisto mahdollistaa näinkin laajan opiskelun. Liikuntatieteiden maisteriksi valmistuin kuitenkin tavoiteajassa vuonna 2013.

”Liikuntatieteiden maisteritutkinnon suorittanut saa valmiudet oman opintosuuntansa jatko-opintoihin, tutkimustyöhön ja toimimiseen asiantuntijana omalla koulutusalallaan. Liikuntabiologisten teemojen lisäksi maisteritutkinnon suorittanut oppii hakemaan, tuottamaan, tulkitsemaan ja raportoimaan tieteellistä tietoa ja soveltamaan sitä käytäntöön. Opinnot antavat vahvan pohjan myös työelämässä keskeisiin taitoihin, kuten ongelmien ratkaisuun, itsensä johtamiseen, viestintään, vuorovaikutustaitoihin, kriittiseen ajatteluun ja argumentointiin.”

Jyväskylän yliopisto, Liikunta

Liikunta-alan työtehtäviin ja opintojen täydentämistä

Liikuntatieteellisen koulutukseni pohjalta aloin tehdä valmentajan ja kouluttajan tehtäviä Ampumaurheiluliitolla, kuntosaliohjausta CrossFit-salilla ja Personal trainereiden koulutusta. Kuntosalivalmennustani myös kehitin erillisillä FAF Personal trainer-, CrossFit- ja Painonnosto-ohjaajan koulutuksilla eri koulutuksenjärjestäjien kautta.

Päädyin vielä lisäksi aloittamaan tietojärjestelmätieteen maisteriopinnot Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunnassa. Tietoyhteiskunta, viestintä ja liiketoiminta tuntui siellä varsin luontevalta suuntautumiselta, kun sieltä saisi kauppatieteiden maisterin tutkinnon ja minulla oli näistä jo perusopinnot pohjalla.

Tietojärjestelmätieteissä täydensin aiempaa koulutustani erilaisilla hyvinvointiteknologian, elektronisen liiketoiminnan ja projektiosaamisen kursseilla. Valmistuin sieltä kauppatieteiden maisteriksi vuonna 2016. 

Jyväskylän yliopisto, Agora, Valokuvaaja Iida Liimatainen, Jyväskylän yliopiston kuva-arkisto.

Lisää täydennyskouluttautumista töiden ohella

Monipuolinen koulutustaustani alkoi yhdistyä, kun päädyin hanketöihin liikunta-alalle. Liikkuva koulu -hanketöiden ohessa minun oli kätevää suorittaa samalla opettajan pedagogiset opinnot monimuoto-opintoina Jyväskylän ammattikorkeakoulu JAMKilla, koska näin tämän tukevan hyvin kouluttajan töitäni. Sitten päädyin työskentelemään TKI-asiantuntijana Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulun Active Life Labilla. Ammattikorkeakoulun henkilökunnalla oli myös hyvä mahdollisuus suorittaa avoimen AMK:n kursseja, missä pääsin tutustumaan digimarkkinointiin ja data-analytiikkaan.

Nyt sitten työskentelen Itä-Suomen Liikuntaopisto ISLOlla digipedagogina SportEdu-hankkeessa ja samalla suoritan verkko-opintoja data-analytiikasta. Koulutus- ja urapolkuni on mennyt tähän mennessä aika hyvin tietynlaiseen suuntaan liikunta-, koulutus- ja teknologia-alan rajapinnassa. Uskon vakaasti elinikäiseen oppimiseen ja kannatan myös täydennyskouluttautumista, vaikka työkuviot näyttäisivätkin hyviltä. Kun on avoin ja kiinnostunut uuden oppimisesta, niin voi päätyä kaikenlaisiin mielenkiintoisiin kuvioihin.

Tämä oli yksi esimerkki asiantuntijan koulutuspolusta liikunta-alalla.

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa:

Muita tähän liittyviä artikkeleita sivuillamme:

SportEdun hanketiimi Janne, Pasi, Pia ja Marko

SportEdu-hankkeen hanketiimi esittäytyy

Tavoitteenamme on kehittää liikunta-alan täydennyskoulutuksia vastaamaan nykyistä paremmin tulevaisuuden työtehtävien osaamisvaatimuksia sekä lisätä koulutusten houkuttelevuutta ja saavutettavuutta. SportEdu-hanketiimi pitää sisällään

LUE LISÄÄ »
Skip to content