Teknologian kehitys, väestön ikääntyminen, monimuotoistuvat asiakasryhmät ja kiristyvä taloustilanne haastavat liikunta-alan toimijoita uudistumaan. Mutta mitä osaamista alan ammattilaiset itse pitävät tärkeimpänä tulevaisuudessa? Keväällä 2026 toteuttamamme osaamistarvekysely antaa tähän kiinnostavia vastauksia.
Jo vuonna 2024 toteuttamamme valtakunnallinen liikunta-alan tulevaisuustyö sekä siihen liittyvät kyselyt ja työpajat osoittivat selkeästi, että liikunta-alan ammattilaisten osaamistarpeet ovat muuttumassa. Kuten aiemmassa artikkelissamme “Liikunta-alaan vaikuttavat trendit ja muutosvirrat” olemme kertoneet, esimerkiksi julkisen talouden kiristyminen, väestön ikääntyminen, teknologinen kehitys sekä yksilöllistyminen ja monikulttuurisuus ovat niitä voimia, jotka muokkaavat alaamme eniten.
Liikunta-alan osaamistarpeita eri työtehtävissä:
Johtamisen työtehtävissä:
- Verkostojohtaminen ja yhteistyön hallinta eri toimijoiden kanssa
- Vastuullisuusosaaminen (sosiaalinen, taloudellinen ja ympäristövastuu)
- Strateginen johtaminen, ennakointi ja tiedolla johtaminen
- Talous-, rahoitus- ja hankintaosaaminen
- Strateginen viestintä ja brändin rakentaminen
- Kansainvälisen viitekehyksen ymmärrys
Valmennuksen, ohjauksen ja liikuntaneuvonnan työtehtävissä:
- Kohtaamis- ja vuorovaikutustaidot
- Pedagogiset ja kasvatukselliset taidot
- Asiakaslähtöinen ohjauksen palvelumuotoilu
- Teknologiset taidot (hyvinvointiteknologia, data ja tekoäly)
- Itsensä johtaminen ja työhyvinvointi
- Yritystoiminta- ja markkinointi-osaaminen
Liikuntapaikkojen ylläpidon ja suunnittelun työtehtävissä:
- Luontoliikunta- ja matkailuosaaminen
- Esteettömyys- ja saavutettavuusosaaminen
- Vastuullisuus ja kestävä kehitys (energiatehokkaat, monikäyttöiset tilat)
- Teknologiset taidot (tilojen hallinta, data ja robotiikka)
- Riskienhallinta- ja turvallisuusosaaminen
- Talous- ja hankintaosaaminen
Liikunta-alan osaamiseen luotetaan, mutta tulevaisuus haastaa kehittymään
Vuonna 2026 kyselyymme vastasi 89 liikunta-alan toimijaa eri puolilta Suomea. Tulosten perusteella valtaosa kokee, että heidän nykyinen osaamisensa riittää hyvin tämänhetkisissä liikunta-alan työtehtävissä. Erityisen vahvana osaamisen kokemus näkyy yli 30-vuotiailla vastaajilla sekä kolmannella sektorilla toimivilla. Tämä on positiivinen viesti koko alalle.
Samalla tulokset muistuttavat, että työelämä ei pysy paikallaan. Nuoremmat vastaajat sekä julkisella sektorilla työskentelevät arvioivat osaamisensa riittävyyden hieman kriittisemmin, mikä voi kertoa muuttuvista työnkuvista ja kasvavista osaamisvaatimuksista.
Jatkuva oppiminen ei ole merkki osaamisen puutteesta, vaan keino pysyä mukana muutoksessa! Siksi pyrimme SportEdussa tuomaan liikunta-alan täydennyskoulutuksia entistä näkyvämmiksi.
Tulevaisuudenkin liikunta-alan ammattilaiset osaavat kohdata ihmisiä
Kun vastaajilta kysyttiin tärkeimpiä osaamisalueita seuraavan 5–10 vuoden aikana, kärkeen nousivat ennen kaikkea ihmisten kanssa työskentelyyn liittyvät taidot.
Tärkeimpinä osaamisalueina nähtiin:
- Asiakaspalvelutaidot ja asiakaslähtöisyys
- Moniammatillinen yhteistyö ja verkostot
- Vastuullisuus, yhdenvertaisuus ja eettisyys
- Pedagogiset ja kasvatukselliset taidot
- Yleiset digitaidot
Erityisen kiinnostavaa on, että teknologian nopeasta kehityksestä huolimatta kaikkein tärkeimmäksi nousivat edelleen ihmisten kohtaamiseen liittyvät taidot. Asiakaspalvelu- ja asiakaslähtöisyystaidot korostuivat kaikilla työsektoreilla. Useat vastaajat toivoivat lisää osaamista esimerkiksi nuorten liikuntaneuvontaan, psyykkisen hyvinvoinnin tukemiseen, erityisryhmien ohjaamiseen sekä ikääntyvien liikkujien kohtaamiseen.
Liikunta-alan täydennyskoulutuksille on kysyntää, mutta sen pitää sopia arkeen
Lähes puolet vastaajista (45 %) oli osallistunut liikunta-alan täydennyskoulutukseen viimeisen vuoden aikana. Suosittuja täydennyskoulutuksen aiheita olivat muun muassa valmennus-, vesiliikunta-, digi- ja vastuullisuuskoulutukset.
Kysely kertoo myös selvästi, millaisia koulutusmuotoja liikunta-alalla arvostetaan. Suurin osa vastaajista suosii:
- muutaman päivän mittaisia koulutuksia
- hybriditoteutuksia
- verkkokoulutuksia ja webinaareja
Tulokset viestivät siitä, että koulutuksen tulee olla helposti saavutettavaa ja yhdistettävissä työn arkeen. Pitkien koulutusjaksojen sijaan moni hakee täsmällisiä ratkaisuja juuri oman työnsä kehittämiseen. Juuri tällaisia koulutuksia voit löytää myös SportEdusta!
Mitä osaamista tarvitaan liikunta-alalla ensi vuosikymmenellä?
SportEdu-hankkeen tulevaisuustyössä tunnistettiin useita megatrendejä, jotka tulevat muokkaamaan liikunta-alaa tulevina vuosina. Väestön ikääntyminen, teknologian kehitys, vastuullisuusvaatimusten kasvu, monikulttuuristuminen ja julkisen talouden muutokset näkyvät väistämättä myös osaamistarpeissa.
Eräs vastaaja kiteytti tilanteen osuvasti: “liikunta-alalla tarvitaan nykyisin monen alan osaamista, jonka päälle rakennetaan varsinainen liikuntaosaaminen“. Tämä kertoo siitä, että liikunta-alan ammattilaiset toimivat yhä useammin rooleissa, joissa tarvitaan samanaikaisesti pedagogista osaamista, asiakastyötaitoja, talousosaamista, viestintää ja teknologian hyödyntämistä.
Siispä tulevaisuuden liikunta-alan ammattilainen tarvitsee vahvan substanssiosaamisen lisäksi hyvin laajasti kykyä kohdata erilaisia ihmisiä, toimia verkostoissa, hyödyntää teknologiaa ja kehittää omaa osaamistaan jatkuvasti. Moni kokee tarvitsevansa ennen kaikkea taitoja, jotka auttavat vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin.