Tule mukaan Nuoret yhdistystaitajat -koulutukseen
Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry on käynnistämässä helmikuussa 2025 Nuoret yhdistystaitajat -koulutuksen. Tavoitteena on lisätä 18–29-vuotiaiden nuorten osaamista ja valmiuksia toimia urheiluseuroissa ja liikuntatoimintaa toteuttavissa yhdistyksissä monipuolisissa hallinto-, ohjaus- ja tapahtumatuotannon tehtävissä. Noin vuoden kestävä koulutuskokonaisuus on laajuudeltaan 90 h, minkä lisäksi koulutukseen sisältyy 20 h harjoittelu omassa seurassa, yhdistyksessä tai kunnassa.
Kiinnostaako valmentaminen ja ohjaaminen tai tapahtumatuotanto? Koulutus muodostuu kahdesta toimintalinjasta ja niiden sisällä olevista moduuleista. Koulutukseen sisältyy myös yhteisiä yhdistystoiminnan perusteisiin liittyviä opintoja, itsenäistä työskentelyä intensiivijaksojen välillä sekä käytännön projektitehtäviä. Intensiivijaksot, joita on koulutuksen aikana 6 kpl (la/ pe-la), toteutetaan lähi- ja hybridiopintoina eri puolilla PoPLin toimialuetta.
Kouluttajina toimii PoPLin henkilöstön lisäksi ulkopuolisia asiantuntijakouluttajia, ja mukana on myös yhdistysesimerkkejä. Omasta yhdistyksestä (tai jostakin muusta yhdistyksestä) rekrytoidaan mukaan mentori, joka on tukena koulutuksen ajan.
Koulutus on osallistujille maksutonta, mutta mahdolliset matkakulut intensiivijaksoille tulee nuoren tai taustayhdistyksen kustantaa itse. Hanke kattaa majoituskulut kolmella jaksolla. Koulutuksen aikataulu ja toteutuspaikat löytyvät verkkosivuilta (osoite alla).
Ilmoittautuminen koulutukseen on parhaillaan käynnissä, joten katso lisätietoja koulutuksesta ja ilmoittaudu mukaan https://www.popli.fi/hankkeet/nuoret-yhdistystaitajat/koulutuskokonaisuus/ 28.1.2025 mennessä! Voit ilmoittautua myös liitteenä olevan koulutusesitteen QR-koodilla. Koulutus käynnistyy helmikuussa (21.-22.2.2025), ja mukaan mahtuu 30 nuorta. Koulutusjaksojen ajankohdat ja paikat löytyvät verkkosivuilta.
Koulutus toteutetaan osana Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n Nuoret yhdistystaitajat -hanketta, joka on saanut EU:n maaseuturahoitusta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta. Tavoitteena on vahvistaa maaseutualueilla toimivien urheiluseurojen ja liikuntatoimintaa toteuttavien yhdistysten toimintaedellytyksiä ja palveluja kouluttamalla yhdistyksiin nuoria osaajia. Hanketta toteutetaan PoPLin toimialueen (22 kuntaa) maaseutualueilla 1.10.2024 – 31.8.2027.